Joka vuosi tuhannet ihmiset joutuvat pakkaamaan pienen omaisuutensa ja pakenemaan kodeistaan. Usein tämä on kuitenkin vain pitkän tien alku. Päästyään pakoon sotaa ja vainoja he törmäävät haasteisiin tavoitellessaan asioita, joita useimmat meistä pitävät itsestään selvinä: koulutusta, työpaikkaa, kelvollista asuinsijaa tai terveydenhuoltoa.
Vaikeudet tulevat vastaan monessa muodossa, ja valinnat eivät ole helppoja. Avustusjärjestöjen resurssit ovat rajalliset, mikä pakottaa laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Kumpi on tärkeämpää pakolaisleirien tuhansille lapsille: koulutus vai terveydenhuolto? Samalla, kun pakolaiset yrittävät rakentaa uutta elämää, monet heistä kamppailevat menneisyyden psykologisten ja fyysisten arpien kanssa, joiden paraneminen voi viedä vuosia – jopa täysin uudessa ympäristössä. Perheet, joita vainotaan heidän kotimaassaan, saattavat elää jokapäisen pakkopalautusuhan alla. Jopa turvapaikan saaneet pakolaiset saatetaan kokea uhkaksi – ennemin kuin uhreiksi – jolloin he joutuvat kasvotusten suvaitsemattomuuden ja vihamielisyyden kanssa.
Maailmanlaajuisesti pakolaisten määrä on tällä hetkellä pienimmillään sitten vuoden 1980. Viime vuosien aikana YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR) on auttanut miljoonia ihmisiä pääsemään takaisin koteihinsa tai aloittamaan uuden elämän turvapaikan myöntäneessa maassa. YK-järjestöt tekevät yhteistyötä varmistaakseen sen, että miljoonat eri maiden sisäiset pakolaiset, jotka elävät usein vastaavassa tilanteessa kuin kansainväliset pakolaiset, saavat tarvitsemansa avun. Sadat tuhannet ihmiset aina Venäjältä Liberiaan asti ovat saaneet apua voidakseen palata takaisin koteihinsa vapaaehtoisesti.
Yli puolet UNHCR:n avustamista pakolaisista ympäri maailman on ollut maanpaossa jo yli viiden vuoden ajan. Maailman pakolaispäivä 2006 antaa muistutuksen vastuustamme jakaa toivoa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat: miljoonille sekä maansisäisille että kansainvälisille pakolaisille, jotka joutuvat elämään kaukana kodeistaan.