Jääkarhut ovat sopeutuneet vuosituhansien aikana ankaraan ilmastoon. Tänä päivänä todistamme näiden upeiden eläinten kamppailua sulavilla jäälautoilla. Tällä kertaa karhuilla ei ole aikaa sopeutua nopeasti muuttuvaan ilmastoon vaan seuraavien vuosikymmenien aikana niitä saattaa kohdata sukupuuttoon kuoleminen. Odottaako meitä ihmisiä sama kohtalo kuin jääkarhuja, kun merenpinta kohoaa, säävaihtelut muuttuvat yhä rajummiksi ja myrskyt hurjemmiksi, tai kun meitä koettelevat tulvat, lämpöaallot ja kuivuuskatastrofit, niin kuin tiedemiesten mukaan tulee käymään?
Vastaus on ”ei”. Toisin kuin jääkarhut, me pystymme nopeasti sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin ja suojautumaan luonnonkatastrofeja vastaan. Yksinkertaisia ja edullisia keinoja hyväksikäyttämällä voimme pelastaa ihmishenkiä, maamme ja toimeentulomme. Meillä on tietoa ja kokemusta, joiden avulla voimme vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Tarvitsemme ainoastaan tahtoa toimia, ennen kuin seuraava katastrofi iskee.
Meillä ei kuitenkaan ole aikaa hukattavana. Kyse ei myöskään ole ainoastaan ilmastonmuutoksesta, sillä nopea kaupungistuminen ja väestönkasvu johtavat siihen, että yhä suurempi joukko ihmisiä on joka tapauksessa riskivyöhykkeellä. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana luonnonkatastrofit ovat kohdanneet viisi kertaa suurempaa määrää ihmisiä kuin vain sukupolvi sitten. Maanjäristysherkille alueille tai suojattomille rannikoille perustetut miljoonakaupungit ovat erityisessä vaarassa. Mumbain, Kairon, Mexico Cityn tai Lagosin kaltaisissa yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupungeissa heikko infrastruktuuri, maan eroosio, ylikansoittaminen sekä pelastuspalvelujen heikko taso voivat johtaa ennennäkemättömään katastrofiin, mikäli niiden kohdalle sattuu suuri maanjäristys tai esimerkiksi useamman myrskyn sarja.
Kuitenkin ilmastonmuutos tulee varmasti lisäämään haavoittuvaisuuttamme katastrofien edessä. Kansainvälisen ilmastopaneelin laatimassa raportissa todetaan, että ilmaston lämpeneminen saattaa johtaa satojen miljoonien ihmisten kohdalla riskin kasvamiseen. Esimerkiksi sademäärien kasvu johtaa tulvien ja maanvyöryjen lisääntymiseen. Useammin toistuvat kuivuuskaudet puolestaan vaikuttavat veden saatavuuteen ja viljasatoihin. Lisäksi korkeammat lämpötilat tuovat mukanaan yhä useampia lämpöaaltoja, ja lämpimämmät valtameret tuottavat tuhoisampia myrskyjä.
Mitä me sitten voimme tehdä? Meidän ei tarvitse vajota epätoivoon, mutta emme myöskään saa tuudittautua uskoon, että teknologia pelastaa meidät tavalla tai toisella. Nyt on aika ryhtyä toimeen, jotta yhteiskunnat olisivat paremmin varautuneita mahdollisen katastrofin iskiessä. Kuten aina, köyhimmät maat ja yhteiskunnat ovat kaikkein haavoittuvaisimpia, ja niinpä meidän tulee aloittaa työmme niistä.
Hyvä uutinen on, etteivät tarvittavat keinot ole kalliita, varsinkaan verrattuna mahdollisen tuhon aiheuttamiin kustannuksiin. Asiantuntijat arvioivat, että tänään ennaltaehkäisevään työhön sijoitettu dollari voi säästää jopa seitsemän dollaria huomisen avustus- ja jälleenrakennuskustannuksissa. Monet kaikkein tehokkaimmista ihmishenkiä pelastavista keinoista liittyvät yksinkertaisesti ihmisten mobilisoimiseen, eivät kalliiseen teknologiaan. Paikallinen varoitusjärjestelmä, mahdollisen katastrofin kohtaamiseen liittyvä koulutus sekä evakuointisuunnitelmat, paremmat sadon ja maan hallintamekanismit – kaikkia näitä sekä useita muita käytännön toimia toteutetaan jo nyt nerokkaasti ja menestyksekkäästi joissakin maailman köyhimmistä maista.
Yksinkertainen tieto mahdollisista vaaroista on kaikkein tehokkain varautumiskeino. Indonesian Simeuluen saarella, lähellä vuoden 2004 tsunamiin johtaneen maanjäristyksen keskusta, asukkaille oli opetettu, miten tulee toimia maanjäristyksen sattuessa ja meren äkillisesti vetäytyessä: suunnata välittömästi kukkuloille. Tämän tietoisuuden ansiosta vain vajaa kymmenen ihmistä saaren 78 000 asukkaasta sai surmansa tapaninpäivän tsunamin iskiessä. Lähellä sijaitsevassa Acehin maakunnassa tämän kaltaista tietoisuutta tai varoitusjärjestelmää ei ollut olemassa; joillakin Acehin alueilla jopa 90 prosenttia väestöstä sai surmansa tuona päivänä.
Bangladeshissa tuhoisat pyörremyrskyt runtelivat maata 1970 sekä uudelleen vuonna 1991 surmaten noin puoli miljoonaa ihmistä. Bengalinlahdelle perustettiin paikallinen ”inhimillinen varoitusjärjestelmä”. Kyläläisiä opetettiin muun muassa rakentamaan myrskysuojia ja laatimaan evakuointisuunnitelmia. Viime vuosien aikana monsuunisateissa ja myrskyissä menehtyneiden ihmisten lukumäärä on laskenut dramaattisesti.
Kuuba on hyvä esimerkki tehokkaasta valmiudesta ja koulutuksesta luonnonkatastrofien kohtaamisessa. Syyskuussa 2004 Karibianmeren kaikkien aikojen viidenneksi voimakkain pyörremyrsky iski saarelle 200 kilometriä tunnissa puhaltavien tuulten kera. Lähes kaksi miljoonaa ihmistä – yli 15 prosenttia saaren väkiluvusta – evakuoitiin myrskyn tieltä. Tuolloin kuolonuhreilta vältyttiin kokonaan. Seuraavana kesänä pyörremyrsky Dennis runteli 12:ta Kuuban 14 maakunnasta, vaikuttaen noin 8 miljoonan ihmisen elämään (70 prosenttia saaren väkiluvusta). Tehokkaan paikallisen toiminnan ja evakuoinnin ansiosta vain vajaa 20 ihmistä menehtyi.
Maankäytön parempi hallinta voi myös pelastaa ihmishenkiä, erityisesti ylikansoitetuilla tai pahasti kuluneilla alueilla. Vuonna 2004 pyörremyrsky tappoi lähes 3 000 ihmistä Haitilla, mutta vaati ainoastaan muutaman ihmisen hengen saaren toisella puolella. Miksi ero oli näin suuri? Dominikaanisen tasavallan rannalle istutetut mangrovepuut toimivat puskurina kovia tuulia ja aaltoja vastaan ja toisaalta metsäiset mäenrinteet estivät tuhoisat mutavyöryt.
Ennalta varautuminen on yksi parhaista vakuutuksista, joilla voimme suojata kehitysapuun satsaamia sijoituksiamme. Suuri onnettomuus saattaa yhdessä yössä tuhota vuosikymmenien kehitysavun tulokset. Pakistanin vuoden 2005 maanjäristys aiheutti maalle viiden miljoonan dollarin tuhot – summa vastaa Maailmanpankin Pakistanille viimeisen kymmenen vuoden aikana myöntämiä lainoja. Vuonna 1998 pyörremyrsky Mitch aiheutti tuhoja summan edestä, joka vastasi 41 prosenttia Hondurasin bruttokansantuotteesta. Maldiiveilla vuoden 2004 tsunami taas pyyhkäisi mukanaan 66 prosenttia valtion bruttokansantuotteesta.
Me emme pysty estämään maanjäristyksiä, tsunameita tai pyörremyrskyjä, mutta luonnonmullistusten ei välttämättä tarvitse johtaa inhimilliseen katastrofiin. Maiden, alueiden, kaupunkien ja kylien tulee moninkertaistaa ponnistelunsa ja panostaa yksinkertaisiin, ihmishenkiä pelastaviin toimenpiteisiin, jotka voivat vähentää ihmisten haavoittuvuutta onnettomuuksien sattuessa ja ilmaston muuttuessa. Genevestä käsin toimivan YK:n alaisen katastrofien torjumistoimiston (ISDR) johtama globaali keskustelufoorumi tuo kesäkuussa yhteen hallituksia, tiedemiehiä, kansalaisjärjestöjä, YK:n, sekä taloudellisia järjestöjä tarkastelemaan näitä käytännön toimenpiteitä.
Meidän ei tarvitse kokea jääkarhujen kohtaloa.
John Holmes on Yhdistyneiden kansakuntien humanitaaristen asioiden alipääsihteeri sekä hätäavun koordinaattori. Hän on myös ISDR:n johtaja.